torstai 19. lokakuuta 2017

Joskus kaikki on vaan aivan helvetin kipeää.

Ja tänään on yksi niistä päivistä.

Eugene kysyi somessa varmaan vitsillä, että tekeekö Naryan koskaan iloisia lauluja. Emme tietenkään tee, obviously.

Jos sisimmässä sattuu olemaan jäävuoren kokoinen monttu, pala rakkautta jäänyt puuttumaan, musta aukko joka imee kaiken positiivisen kommentoinnin ja ihmisten lämpimät huomionosoitukset... ja jos sitten sattuu vielä olemaan aikuinen, töissäkäyvä ja vanhempi, niin että joka suuntaan pitäisi olla fiksu, filmaattinen ja kunnollinen, niin totta helvetissä ihminen tarvitsee järjissä pysymiseen yhden bändin, joka soittaa vain surullista musiikkia.

Ps. Työskentelen nykyisin seurakunnassa, enkä paljoa kiroile, mutta tämän pistän surutta agressiivisen alter-egoni piikkiin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti